"Havaittiin, että avovedellä pilkkiminen oli ehkä vieläkin mielenkiintoisempaa kuin jäältäonkiminen, se kun tarjosi enemmän ja vapaampia kokeilumahdollisuuksia jo senkin takia, että silloin vapauduttiin vaivalloisesta ja voimia kysyvästä reikien tekemisestä jäähän. Ja seurauksena on ollut, että monilla järvillä on meilkein kokonaan luovuttu vanhoista onkitavoista, madon, elävän täyn, kravunlihan yms. käyttämisestä, ja sen sijaan näkee niiden selkäluodoilla aamuin illoin pilkkionkijoita, pilkittäjiä, nykyttäjiä, lesnan naputtajia, juksumiehiä ja miksi heitä milläkin paikkakunnalla nimetäänkin.”
(Kalamiehen käsikirja; Erkki Levanto - Yrjö Ylänne, Otava, Helsinki1948)

14.4.2019

Pilkkikauden päätöskisassa oli kansainvälinen tunnelma

Vuoden 2019  pilikkikuppi saatiin päätökseen Nurmeksessa Bomban maisemissa 13.4.2019. Kisassa oli poikkeuksellisen kansainvälinen tunnelma, kun mukana oli vaihto-opiskelijoita Joensuusta yliopistolta sekä ammattikorkeakoulusta. Osallistujia tapahtumaan oli 15 eri maasta, ulkomaalaisista lähes kaikki olivat pilkillä ensimmäistä kertaa. Naputtajien ja vaihto-opiskelijoiden lisäksi paikanpäälle oli kutsuttu myös Nurmeksen Kalamisetn jäsenet, joita tapahtumaan osallistui myös muutamia.

Paikanpäälle tultiin bussilla ja pilkkiaikaa oli 6 tuntia. Sää suosi pilkkijöitä, lämmin pilvipouta ja tuulikin oli hyvin vähäistä. Aikaisesta kevään etenemisestä johtuen kilpailualuetta rajattiin eikä ensikertalaisten kanssa hajaannuttu kovin isolle alueelle.

Kala oli sihteellisen niukalla syönnillä. Saalista ei tullut kaikille osallistujille. Mutta paremmuus saatiin kuitenkin ratkottua. Saalistakin tärkeämpää oli taas ulkoilusta, pilkkimisestä ja hyvästä seurasta nauttiminen.

Osakilpailun tulokset:
1. Jouni Heinonen 1846 g
2. Pirkko Lappalainen 1015 g
3. Joel Kosunen 964 g
4. Jouni Vääränen 910 g
5. Hannu Piiroinen 442 g
6. Caroline Clement 430 g
7. Anneli Lohtander 414 g
8. Kari Turunen 354 g
9. Maija Tolvanen 302 g
10. Jenni Ihanus 250 g
11. Denis Rumiantcev 198 g
12. Janne Clays 194 g
13. Sini Ropponen 190 g
14. Srioyee Datta 168 g
15. Joonas Orupold 110 g
16. Olga Grasina 106 g
17. Cao Jiarshan 100 g
18. Maija Pasanen 90 g
19. Amalie Lespiat 60 g
20. Tatu Martiskainen 44 g
Ilman saalista: Trang Nguyen, Hang Nguyen, Rosanna Anderson, Zhang Yi, Matti Pasanen, Chiara-Lena Schendell, Anja Aubele, Janvit Tippinit, Benjamin Schmickal, Esa-Petteri Kauppinen, Friza Riany, Aleksandr Boiko, Dorra Louhaichi, Sughra Mohameel, Rilke van Steelandt, Louise Martins, Amber Brofckx, Seppo Pasanen, Sirpa Hukkanen, Susanna Juutinen

Kupin voitto meni Jounille, naisten sarja Sinille ja suurin kala Tommille. Cup tulokset alla

Pilkki Cup tulokset
Nimi                                                           Pisteet
1.      Jouni Heinonen                              78
2.      Ville Ikonen                                     58
3.      Jouni Väänänen                              53
4.      Tatu Martiskainen                            41
5.      Pirkko Lappalainen                         39
6.      Sini Ropponen                                37
7.      Joel Kosunen                                  35
8.      Tommi Kinnunen                             30
9.      Hannu Piiroinen                              29
10.   Matti Pasanen                                26
11.   Jenni Ihanus                                   25
12.   Tuomo Liukka                                 23
13.   Aleksi Sorsa                                   21
Caroline Clement de Colombieres  

       15, Anneli Lohtander                            20
       16. Jukka Parviainen                            18
       17. Kari Turunen                                   17
       18. Maija Tolvanen, Asko Väänänen    16
       19. Kalle Väänänen                              15
       20. Mika Hassinen                                13
       21. Juha L, Denis Romantcev               11
       23. Janne Clays                                      9
       24. Pauli Sorsa                                        7
       25. Joonas Orupold, Srioyee Datta         5
       27. Olga Grasina, Cao Jirshan                1
       Maija Pasanen, Amalie Lespiat

Kuppiin osallistui kauden aikana yhteensä 49 osallistujaa. Naisten sarjassa Pirkko sai eniten pisteitä, mutta Sinille voitto osallistumissäännön mukaan (vähintään kahteen osakilpailuun osallistuttava  mieli voittaa)


Kisassa palkittiin myös parhaat kansainväliset pilkkijät. Paras ulkomaalainen pilkkijä oli  Caroline Clement,joka sijoittui koko kisassakin kuudenneksi sekä Denis Rumiantcev. International sarjan voitto meni siis Ranskaan ja paras mies tuli Venäjältä.




Päivän päätteksi syötiin vielä kodalla valmistetut ruuat  ennen paluumatkalle lähtöä.