"Havaittiin, että avovedellä pilkkiminen oli ehkä vieläkin mielenkiintoisempaa kuin jäältäonkiminen, se kun tarjosi enemmän ja vapaampia kokeilumahdollisuuksia jo senkin takia, että silloin vapauduttiin vaivalloisesta ja voimia kysyvästä reikien tekemisestä jäähän. Ja seurauksena on ollut, että monilla järvillä on meilkein kokonaan luovuttu vanhoista onkitavoista, madon, elävän täyn, kravunlihan yms. käyttämisestä, ja sen sijaan näkee niiden selkäluodoilla aamuin illoin pilkkionkijoita, pilkittäjiä, nykyttäjiä, lesnan naputtajia, juksumiehiä ja miksi heitä milläkin paikkakunnalla nimetäänkin.”
(Kalamiehen käsikirja; Erkki Levanto - Yrjö Ylänne, Otava, Helsinki1948)

18.6.2015

Joensuun Kalamaraton 2015

Kauan odotettu Kalamaraton kisattiin taas kesäkuun puolessa välissä. Kylmästä keväästä johtuen harjoitukset olivat menneet vähän penkin alle mutta aivan viimeisinä päivinä ennen kilpailua alkoi tulostakin syntyä ja pari päivää ennen starttia fiilis ja luotto olikin Naputtajilla varsin korkealla.

Naputtajilta mukaan lähti aikaisempien vuosien tapaan kolme joukkuetta. Ykkösessä kilpailivat Matti, Jouni ja Ville. Kakkosessa Juki ja Kimmo. Kolmosessa mukana olivat Miikka, Joonas ja Olli.

Harjoittelu oli jäänyt hieman vähemmälle kuin aiempina vuosina mutta luotto joukkeen osaamiseen oli korkealla. Poikkeavaa ainakin omalla kohdalla aikaisempaan oli se että painetta menestyksestä ei ollut. Olisiko viimevuotinen voitto aiheuttanut sen että nyt ajattelin maratonin enemmän mahtavana kalareissuna Matin ja Jounin kanssa. Kilpailuna sitä oli jotenkin vaikea ajatella. Toki jonkinlaisia tavoitehahmotelmia oli lajimäärän suhteen tehty mutta jos niihin ei päästäisi niin se ei maailmaa kaataisi.

Saavuimme kisakeskukseen hyvissä ajoin aamupäivällä. Muiden joukkueiden kanssa leppoisasti rupatellessa ihmettelin miten rento ja rauhallinen fiilis joukkueellamme oli. Lähtölaukauksen kajahtaessa siirryimme rauhallisesti autolle ja hurautimme suunnitellulle aloituspaikallemme. Suunnitelma oli saada ensimmäiset seitsemän lajia kaikki samasta paikasta. Lajeja alkoikin nousta tasaiseen tahtiin. Ensimmäisenä saatiin uuteen paikkaan harjoiteltu seipi. Sitä seurasi ahven, särki, salakka, kiiski ja pienen hakemisen jälkeen lahna. Nyt vielä pasuri, säyne tai hauki niin voimme lähteä tarkistuttamaan lajit ja saamaan tarkistusaika seitsemästä lajista. Tämähän ratkaisee mahdollisessa tasatilanteessa kilpailun lopussa. Itselläni olikin hauki hetken kiinni ja toinen tärppi mutta hauki jäi kuitenkin saamatta. Lopulta päätimme siirtyä Jounin varmalle pasuripaikalle. Saapuessamme paikalle näimme Naputtajien kakkosjoukkeen joka oli aloittanut kyseiseltä joelta. Lajit olivat kuulemma kadoksissa mutta Jouni totesi että pasuri on tuossa näyttäen kohtaa rannassa. Vajaan kymmenen sekunnin kuluttua kyseinen laji olikin Jounilla kädessä ja seitsemän lajia täynnä. Matin kanssa emme ehtineet edes onkia saada valmiiksi kun läksimme jo kohti Ilosaarta.
Tarkistutimme kalamme neljänneksi nopeimmalla ajalla. Edelle ehti mm. Kolmosjoukkue joka oli toiseksi nopein. Joukkue nimeltä Joukkue oli kärjessä todella hyvällä startilla. Seitsemän lajia 52 minuutissa on todella kova suoritus. Varsinkin kun kyseisessä joukkueessa on vain kaksi jäsentä.

Pienen pohdinnan jälkeen päätimme ajaa ruutanapaikan kautta sorvajahtiin. Ruutanalammella oli jokunen muukin joukkue jotka tuskailivat ettei pienet ruutanat tartu kiinni. No eikun onget pyytämään ja muutaman minuutin jälkeen sainkin ruutanan ylös ja lähdimme sorvan hakuun. Olimme löytäneet pomminvarman sorvapaikan lähempää joensuuta. Viime vuonna sorva piti hakea liperin puolelta. Lisäksi sain samalta paikalta mateen harjoituksissa eli tavoittelimme kahta lajia samasta paikasta. Rantaan saapuessamme näimme tuulen olevan juuri pahalta suunnalta mateen suhteen ja veden olevan aivan sameaa. Tätä Jounin kanssa ihmetellessämme Matti saikin jo sorvan. Laleja kasassa yhdeksän.

Tässä vaiheessa päätimme lähteä mutujahtiin. Mutu oli tänä vuonna ainoa laji mikä vaati vähän ajelua joten ajateltiin että haetaan se ajoissa niin ei tarvitse väsyneenä sitten ajella enää. Mutu nousikin nopeasti ja kymppi oli täynnä. Paluumatkalla näimme kolmosjoukkueen joka oli menossa oman mutunsa hakemaan. Heillä siihen menikin vähän enemmän aikaa rajun vesisateen alkaessa juuri kun pääsivät mestoille. Sateella mutu on erittäin haasteellinen laji. Meillä matka jatkui sen sijaan kohti uutta kirjolohipaikkaamme. Sinne ajellessa saimme ajatuksen yrittää puuttuvaa säynettä matkalla olevalta lammelta. Säynettä emme saaneet mutta lajiksi numero yksitoista saimme hauen. Onnistunut suunnittelematon stoppi siis. Kirjolohipaikalla satoikin vettä aikalailla mutta emme antaneet sen haitata. Sadekamppeet päälle ja Jounin paikalle toimittamalla veneellä saareen kirrejahtiin. Pientä ärtymystä oli havaittavissa koska venettä oli siirretty ja ketjut katkottu. Onneksi vene oli ehjänä tallella. Heti saareen päästyämme näimme kalan. Mieliala koheni kerralla. Heittelimme paikan tarkkaan mutta kala ei tarttunut. Hetken päästä näin kun selkäevä vilahti koskenniskalla. Onnistunut heitto siihen eteen ja kala samantien kiinni. Kala hyppäsi ja näin sen olevan kirjolohi. Hetken väsyttelyn jälkeen kala kuitenkin irtosi ja niin irtosi pientä sadatteluakin huuliltani. Tuota kalaa ei olisi ollut varaa karkuuttaa. Enää emme kaloja nähneet ja päätimme siirtyä muiden lajien kimppuun.


Mutu

Ajoimme Ilosaareen näyttämään saamamme kalat. Päätimme yrittää kuhaa samalla kun kerran kuhapaikoilla oltiin. Matti jäi yrittämään kirjolohta samalla kun Jounin kanssa menimme jigaamaan kuhaa. Matkalla mietimme että kuhan luulisi tulevan viimeistään viidennellä heitolla. Itseasiassa viidennellä heitolla kuha nappasikin kiinni ja päästiin mittahommiin. 48cm eli riittävästi. Sitten vain kuha näytille. Lähtiessäni viemään kuhaa autolle jäihin pojat sanoivat yrittävänsä vielä kirreä Ilosaaren laiturin kupeesta. Palatessani poikien luokse Matti sanoi että siirrytään toiseen kohtaan. Kumarruin nostamaan kamojani maasta kun Matti huusi että nyt on kala kiinni. Ja komea kala olikin. Tasan kaksikiloinen nätti kirjohi jonka Matti väsytteli kolmanneksitoista lajiksemme. Siirryimme tässä vaiheessa kilpailua ykköspaikalle.
Kuhanpahan pönöttelen

Matin nappaama nätti kirjolohi.

Ilta alkoi hämärtyä ja oli aika siirtyä lirkkihommiin. Luotettavin paikkamme kivennuoliaiselle ja simpulle oli täynnä siitepölyn sekoittamaa vettä ja tuulikin sotki hommaa. Hetken yritettyämme päätimme siirtyä toiseen paikkaan johon tuuli ei kävisi. Sieltähän niitä nuoliaisia löytyikin mutta itsestäni ei ollut sitä lirkkimään. Onneksi meillä on Jouni joka hoiti homman rauhalliseen tyyliinsä minun kirotessa osaamattomuuttani. Samalle paikalle saapui muitakin joukkueita. He olivat tosin mateen perässä joten mekin yritimme hetken josko löytäisimme sellaisen. No emme löytäneet mutta eivät löytäneet muutkaan. Kivisimputkin pysyivät piiloissaan.

Suunnaksi Varaslampi josta ajattelimme yrittää sekä säynettä että suutaria. Matti säntäsi säyneenpyyntiin meidän vielä viritellessä suutarionkiamme. Tällä kertaa säyne nappasikin hetkessä Matin syöttiin ja saatoimme ryhtyä kaikki suutarin ongintaan. Havaitsimme useita suutareita rannan tuntumassa. Enää ei tarvinnut kuin saada ne tarttumaan. Useampia tärppejä ja kaksi karkuutusta myöhemmin Jouni teki päätöksen vaihtaa vavan jäykempään koska epäili tartutuksen vaikeuden johtuvan siitä että vapa oli liian löysä. Mitä ilmeisimmin syy olikin juuri siinä koska heti ensimmäisestä tärpistä ongen vaihdon jälkeen Jouni nappasi meille suutaripisteen. Ammattimies.

Onkijoita Varaslammella auringon noustessa
 
Suutari on kuvattava laji ja sai jatkaa uiskentelua kuvauksen jälkeen.
Tämän vuoden erikoisuutena voisi pitää kymmenpiikkiä joka näytti kadonneen kokonaan ennen niin varmasta lampareesta josta kaikki joukkueet ovat sen käyneet onkimassa. Mekin olimme jo kertaalleen käyneet aikaisemmin kisassa sitä etsimässä mutta emme löytäneet. Nyt toisella kerralla paikalla oli myös kolmosjoukkue joka oli jonkun kalan nähneet ja epäilivät sitä piikiksi. Ylös se ei ollut suostunut nousemaan ja pojat päättivätkin lähteä kuhan pyyntiin. Matti siirtyi samalle paikalle ja ei aikaakaan kun ilmoille kajahti huuto "piikki". Siitäpäs vasta riemu repesi joukkuussamme. Olimmehan ainoa porukka joka oli onnistunut saamaan tämän kisan pienimmän lajin. Tässä vaiheessa ajatus mahdollisesta voitosta alkoi nousta mieleen.


Piikki painoi 0,9g
 

Kivisimppu puuttui listaltamme ja sitä päätimme lähteä etsimään samasta paikasta josta saimme sen viime vuonnakin. Etsimme simppuja pitkältä kivikkorannalta mutta kaloja ei näkynyt. Tässä vaiheessa kisaa ja vuorokautta itselläni alkoi väsymys vähän painaa ja läksimme lampsimaan Jounin suuntaan. Jouni löntysteli vastaan sen näköisenä että tulosta ei vissiin ollut tullut. Ihmetys olikin suuri kun Jouni sanoi että siun pitäs Ville soittaa. Siis mitä...saitko sie? Saihan se mestarilirkkijä sen tänäkin vuonna ja meillä oli 18 lajia täynnä. Oma ennätys viime vuodelta oli lyöty ja aikaa oli vielä jäljellä monta tuntia. Uskoimme ettei kukaan enää tule meidän ohi. Kolmosjoukkue oli viidessätoista lajissa ja jos se menisi ohi se ei haittaisi mitään.

Kivisimppukin löytyi lopulta
Aamulla yritimme vielä napata siikaa ja kuoretta. Istuskelimme ja makaillimme laiturilla salakoita onkien ja toivoimme seassa olevan yksi kuore. Eihän siellä ollut mutta sillä ei ollut enää mitään väliä. Nautimme vain ongittelusta.

Kokonaisuudessaan Joensuun Kalamaratonia 2015 voisi luonnehtia ainakin Naputtajien ykkösjoukkueen silmin sanalla täydellinen. Mahtava vuorokausi mahtavien kavereiden kanssa ilman minkäänlaista hötkyilyä on taas jotain sellaista mitä kelpaa muistella. Eikä voitto, varsinkaan kaksoisvoitto seuralle tee tästä ainakaan vähemmän muistelemisen arvoista.
Kiitos kaikille mukana olleille Naputtajille sekä lukemattomia viestejä kisan aikana laittaneille tuesta ja innostuksesta tätä hommaa kohtaan.

Tästä on hyvä jatkaa taas. Mihin suuntaan...se selviää varmaankin jossain vaiheessa.

Ville