"Havaittiin, että avovedellä pilkkiminen oli ehkä vieläkin mielenkiintoisempaa kuin jäältäonkiminen, se kun tarjosi enemmän ja vapaampia kokeilumahdollisuuksia jo senkin takia, että silloin vapauduttiin vaivalloisesta ja voimia kysyvästä reikien tekemisestä jäähän. Ja seurauksena on ollut, että monilla järvillä on meilkein kokonaan luovuttu vanhoista onkitavoista, madon, elävän täyn, kravunlihan yms. käyttämisestä, ja sen sijaan näkee niiden selkäluodoilla aamuin illoin pilkkionkijoita, pilkittäjiä, nykyttäjiä, lesnan naputtajia, juksumiehiä ja miksi heitä milläkin paikkakunnalla nimetäänkin.”
(Kalamiehen käsikirja; Erkki Levanto - Yrjö Ylänne, Otava, Helsinki1948)

11.1.2015

Pilikkikausi pyörähtänyt vaivihkaa käyntiin

Naputtajien pilikkikausi käynnistyi jo vuoden 2014 puolella, jolloin pilkittiin Kiihtelysvaaran Kivilammella yksi mittelkä. tuossa kisassa voittajaksi selvisi Jouni. Toinen pilkkitapahtuma olikin sitten vuosikokouksen alla pidetty Harrin Pakkaspilikki.
 
Harrin Pakkaspilikki käytiin Liperin kirkkolahdella melko kylmissä ja tuulisissa olosuhteissa. Kalaa tuli kaikille ja kärkikolmikolle yli puolentoista kilon. Haukiakin tuli useampi, joista Arin 462 grammainen on myös tämän hetken cupin suurinkala kilpailun kärkipaikalla. Kisan voiton vei Miikka 1840g saaliillaan. Miikka siirtyi samalla myös cupin johtoon ja saa ensi kilpailussa johtajan keltaisen liivin yllensä. Toiseksi tuli Jukka Parviainen 1605g saaliilla ja kolmanneksi Tommi 1580g. Valtteri nousi nuortensarjan johtoon. Palkinnoksi kilpailun voittajalle oli Surakan Baari lahjoittanut lahjakortin brunssille ja Jouni Väänänen madepilkkivavat sijoille 2 ja 3 sekä nuortensarjan voittajalle.

alla vielä kaikki tulokset.

 
1. Miikka Malinen 1840g
2. Jukka Parviainen 1605g
3. Tommi Kinnunen 1580g
4. Jouni Väänänen 1570g
5. Matti Pasanen 1495g
6. Kyösti Ikonen 1370g
7. Kimmo Mannerkoski 1300g
8. Ari Nuora 1020g
9. Ville Kinnunen 748g
10. Ville Ikonen 666g
11. Jouni Heino 658g
12. Kaino Ikonen 482g
13. Olli Kinnunen 432g
14. Jukka Sivukari 194g
15. Valtteri Nuora 10g

Cupin tilanne

1. Mika Malinen 2262g
2. Jouni Väänänen 2038g
3. Tommi Kinnunen 1860g
4. Kyösti Ikonen 1730g
5. Matti Pasanen 1709g
6. Jukka Parviainen 1605g
7. Kimmo Mannerkoski 1300g
8. Ari Nuora 1020g
9. Ville Kinnunen 748g
10. Ville Ikonen 666g
11. Jouni Heino 658g
12. Olli Kinnunen 650g
13. Kaino 550g
14. Asko Väänänen 282g
15. Jukka Sivukari 194g
16. Valtteri Nuora 10g
 
Kilipailun jälkeen nautittiin ennen vuosikokousta osallistujien kesken Liperin ST1 asemalla viinerikahvit.