"Havaittiin, että avovedellä pilkkiminen oli ehkä vieläkin mielenkiintoisempaa kuin jäältäonkiminen, se kun tarjosi enemmän ja vapaampia kokeilumahdollisuuksia jo senkin takia, että silloin vapauduttiin vaivalloisesta ja voimia kysyvästä reikien tekemisestä jäähän. Ja seurauksena on ollut, että monilla järvillä on meilkein kokonaan luovuttu vanhoista onkitavoista, madon, elävän täyn, kravunlihan yms. käyttämisestä, ja sen sijaan näkee niiden selkäluodoilla aamuin illoin pilkkionkijoita, pilkittäjiä, nykyttäjiä, lesnan naputtajia, juksumiehiä ja miksi heitä milläkin paikkakunnalla nimetäänkin.”
(Kalamiehen käsikirja; Erkki Levanto - Yrjö Ylänne, Otava, Helsinki1948)

20.3.2017

Pilkkikauden päätökseen toivotaan nuoria osallistujia mukaan

Lesnan Naputtajien pilikki cup lähenee päätöstään.. Päätöskisa mitellään Joensuussa Koivuniemessä 8.4. klo 13-19:00. Toivomme seuran jäsenten tulevan paikanpäälle sankoin joukoin kamppailemaan viimeisistä cup pisteistä. Lisäksi kutsumme tapahtumaan pilkkimisestä ja kalastusseurasta kiinnostuneet lapset huoltajineen sekä nuoret ( alle 18v) tutustumaan pilkkicuppiin ja vähän seuraan muutenkin.  Ensimmäistä kertaa pilkkicuppiin osallistuvat eivät enää taistele cupin voitosta, mutta tapahtumassa jaetaan palkinnot myös osakilpailun parhaille. Tähän lähtevät ensikertalaisetkin samalta viivalta muiden kisaajien  kanssa.
Painossa suurimman saaliin saanut pilkkijä voittaa osakilpailun. Lisäksi palkitaan joukko parhaita lapsia ja nuoria (alle 15v). Kilpailu on maksuton. Kilpailun aikana tarjolla makkaraa ja kisan jälkeen ruokailu jossa tarjolla mm ahvensoppaa. Ruokia nauttivilta aikuisilta otamme pienen 5 € korvauksen, lapset ja nuoret saa syödä Naputtajien piikkiin.
Palkintopöytää noin viiden vuoden takaa. Nyt palkintopöytä on isompi.
Kilpailu on suhteellisen pitkä. Se ei palvele parhaalla mahdollisella tavalla seuraan tutustumista, koska lähdön jälkeen tapaamme seuraavan kerran kuuden tunnin kuluttua. Mutta leppoisassa kevätkelissä omatoiminen pilkkiminen vie kyllä mukanaan ja pilkkimisen lomassa voi nuotiopaikalla käydä omatoimisesti välillä makkaranpaistossa. Paikanpäälle voi tulla myös vaikkapa klo 14 tai 15. Tärkeintä että ilmoittaudutte etukäteen tapahtumaan, jotta osaamme varata riittävästi evästä.
Ilmoittautumiset ja tiedustelut sähköpostitse:
naputtajat@gmail.com
Kilpailussa ratkeaa myös cup voitto. Päätöskisassa tarjolla tuplapisteet, eli sijoitukset voivat hyvinkin vielä muuttua myös kärjen osalta. Alla tämänhetkinen cup tilanne:


Cup Tilanne
NimiAIMOPAKKASLAINANAISUKONTERTTULAJIPSTYHT
1.Matti207181400463
2.Ville I 101020700552
3.Jouni V07020200451
4.Pyry16200000238
5.Jukka P14120000228
6.Kyösti12001000325
7.Joonas0516000223
8.Jouni H0801200323
9.Teuvo0001800119
10.Asko0180000119
11.Tommi1800000119
12.Kaino0001600319
13.Mika0160000117
14.Yusuf0140100116
16.Miska000900312
15.Miikka 0100000111
17.Jukka S900000110
19.Maija 000800210
20.Aisha040400210
21.Seppo00050027
22.Simo00060017
24.Aaro00020035
23.Iiro00030014
25.Sini00000022
26.Henri00000000