"Havaittiin, että avovedellä pilkkiminen oli ehkä vieläkin mielenkiintoisempaa kuin jäältäonkiminen, se kun tarjosi enemmän ja vapaampia kokeilumahdollisuuksia jo senkin takia, että silloin vapauduttiin vaivalloisesta ja voimia kysyvästä reikien tekemisestä jäähän. Ja seurauksena on ollut, että monilla järvillä on meilkein kokonaan luovuttu vanhoista onkitavoista, madon, elävän täyn, kravunlihan yms. käyttämisestä, ja sen sijaan näkee niiden selkäluodoilla aamuin illoin pilkkionkijoita, pilkittäjiä, nykyttäjiä, lesnan naputtajia, juksumiehiä ja miksi heitä milläkin paikkakunnalla nimetäänkin.”
(Kalamiehen käsikirja; Erkki Levanto - Yrjö Ylänne, Otava, Helsinki1948)

11.1.2017

Vuosi käyntiin pakkaspilkillä

Pakkaspilikki pilkittiin Pienellä Valkealammella 7.1.2017. Kilpailu oli kappalemääräkisa, eli painolla ei ollut merkitystä, vain saaliin kappalemäärällä.  Alla osakilpailun tulokset

1. Pyry 52 kpl 20 pst
2. Asko 30 kpl 18 pst
3. Mika 22 kpl 16 pst
4. Yusuf 13 kpl 14 pst
5. Jukka P 10 kpl 12 pst
6. Ville I, ja Miikka 8 kpl 10 pst
8. Jouni H 8 pst
9. Matti ja JouniV 7 pst
11. Joonas 5 pst
12. Aisha 4

Pyry ylivoimaiseen voittoon. Yusuf avasi nuorten sarjan samoin kuin Aisha naisissa.

Cup tulokset:
1. Pyry 38 pst
2. Matti P 29pst
3. JukkaP 28 pst
4. Ville I 22 pst
5. Tommi ja Asko 19 pst
7. Mika 17 pst
8. Yusuf 15 pst
9. Kyösti 13 pst
10. Miikka 11 pst
11. Jukka S 10 pst
12. Jouni H 9 pst
13. Jouni V 8 pst
14. Joonas 6 pst
15. Aisha 5 pst

Lajipisteet:
Ahven kaikilla
Hauki: Matti, Pyry ja Jukka P

Kisan jälkeen pidettiin vuosikokous ja uuden hallituksen järjestäytymiskokous. Pöytäkirja tulee jäsenille sähköpostiin.